Tekstit

Ohjelmointia vanhemmille

Ideani on kaikessa yksinkertaisuudessaan miettiä, millaisia ohjelmointitaitoja 2020 -luvun vanhemmat tarvitsevat, ja miten niitä voisi opettaa. Lähden liikkeelle omista kokemuksistani erilaisten laitteiden ja ohjelmointikielten kanssa. Taustalla on se, että joudun ensimmäistä kertaa itse vanhempana ottamaan kantaa näihin kysymyksiin omalla kohdallani. Suunnittelen myös avointa koulutusta 0-12 -vuotiaiden vanhemmille. Oma lapseni on 2,5 -vuotias ja hän on ilman erityistä opastusta tai opetusta oppinut käyttämään sujuvasti älypuhelinta ja tablettia kuvien ja videoiden katseluun. Hän on lisäksi kiinnostunut niin kuvien kuin klipsien ottamisesta. Olen tehnyt hänelle muutaman pienen pelin Scratchillä ja Android Studiolla, joissa ovat hänen suosikkihahmonsa mukana. Pelit ovat privaatteja, sillä en voi levittää niitä tekijänoikeudellisista syistä, mutta se ei menoa haittaa. Saran suosikkihahmoja ovat olleet mm. Myyrä ja Muumit.